Tietoja minusta

Olen leppävirtalainen kolmen koulu- ja teini-ikäisen lapsen äiti. Asun Paukarlahden kylässä. Tämä on ensimmäinen paikka, jossa olen taulut saanut seinälle saakka.

Olen syntynyt Mikkelin maalaiskunnassa, Rantakylässä. Elämäni polku kulkee valtatie 5:ttä ensin etelään opiskelemaan Helsingin yliopistoon ja sieltä takaisin pohjoiseen. Nyt valtatie 5 on toiminut kylänraittinani kiidättäen minua vuosien mittaan työtehtävissä aina Mikkelistä Kajaaniin.

Koulutus ja kokemus

Olen koulutukseltani valtiotieteen maisteri. Pääaineeni on sosiaalipolitiikka. Koulutukseni auttaa minua kokoamaan tietoa, analysoimaan sitä ja muuttamaan tieto lopulta käytännön toiminnaksi. Olen kiinnostunut yhteiskunnasta ja ihmisistä yhteiskuntaa rakentavina (tai estävinä) toimijoina. Tätä mielenkiintoa olen päässyt toteuttamaan monipuolisissa työtehtävissä projektityön sekatyönaisena. Olen aloittanut työurani eduskunnassa kansanedustajan avustajana. Osaamisalueeni ovat:

  • Kolmannen sektorin (järjestöt, yhteisöt) sisäisen yhteistyön kehittäminen.
  • Kolmannen sektorin ja kuntien sekä maakunnallisten organisaatioiden yhteistyön kehittäminen.
  • Osallisuus ja sen edistäminen palvelujen kehittämisessä.
  • Kehitysvammaisten terveydenhuollon palveluketjut ja yleisesti sosiaali- ja terveydenhuollon integraation tarpeet ja toteuttaminen.
  • Päihdepalvelujen kehittäminen sekä muutosvalmiuden edistäminen elämäntapamuutoksissa.
  • Kansanedustajan työkokonaisuus.
  • Projektihallinta, suunnittelu sekä arviointityö.

Työnantajiani ovat olleet:

  • POSOTE20 -hanke, Pohjois-Savon liitto
  • Pohjois-Savon sosiaaliturvayhdistys ry
  • Savon Vammaisasuntosäätiö
  • Itä-Suomen Sosiaalialan Osaamiskeskus
  • Kehittämiskeskus Tyynelä (nyk. riippuvuustyön kehittämisyksikkö, Kirkkopalvelut ry)
  • Uudenmaan sosiaaliturvayhdistys ry
  • Sosiaalitaito Oy
  • Työterveyslaitos, psykologian osasto
  • Eduskunta

Työhistoriani edustaa nykyajalle tyypillistä työelämää – projektien ja määräaikaisten työsuhteiden verkkoa. Olen huomannut, että vanhemman sukupolven on vaikea ymmärtää sitä, miten leipä täytyy maailmalta haalia erilaisista lähteistä ja ettei se ole aina oma valinta. Minulla on ollut onnea matkassa ja työt ovat aina toistaan seuranneet.

Arvot ja poliittinen toiminta

Oma toimintani kumpuaa vahvoista arvoista: siitä, mikä on oikeudenmukaista, eriarvoisuutta vähentävää ja osallisuutta lisäävää.

Olen seurannut politiikkaan kehdosta saakka. Olen kolmannen polven sosialidemokraatti – toki oman etsikkoaikani olen käynyt läpi. Löydän paljon samaistumispintaa vihreistä arvoista sekä maaseudun elinvoiman kehittämisestä.

Oma motivaationi politiikkaan mukaan lähtemiseen on noussut vasta keski-iän kynnyksellä. Tänä päivänä olenkin Leppävirran kunnanhallituksen jäsen vastuualueena perusturva, Leppäkerttu Oy:n hallituksen jäsen sekä Vaalijalan kuntakokouksen edustaja. Näillä näkymin, minulla on kova tahto jatkaa kuntapolitiikassa myös tulevalla valtuustokaudella 2021-2025.

Tervetuloa seuraamaan taivaltani!

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: