”Näen tärkeänä, että kukin teistä kuuntelee viranhaltijoiden valmistellut esitykset ja sen tiedon, mikä virkavastuulla meille annetaan. Toivon valtuutetuilta malttia koota lisätietoa, kuulla asukkaita ja rohkeasti ottaa kantaa siihen asiaan, jota kulloinkin käsittelyssä on. Edellytän valtuuston puheenjohtajana sitä, että toista maltetaan kuunnella, ilman välihuutoja. Jokaisen näkemystä ei tarvitse hyväksyä, mutta jokainen ansaitsee yrityksen ymmärtää. Jokaisen pohdittu näkemys ansaitsee kunnioittavan kuulemisen.”
– Anne Aholainen, puheenvuoro valtuuston puheenjohtajaksi valinnan jälkeen 9.6.2025
Halusin jakaa minulle tärkeän ajatuksen, jonka on lausunut Soren Kierkegaard pari sataa vuotta sitten. Auttamisen sanan kohdalle voisi hyvin sijoittaa sanan luottamustehtävä. Vastakkaistenkin näkemysten ymmärtämiseen olisi pyrittävä, vaikka niitä ei hyväksyisi. Se parantaa myös oman näkemyksen esittämisen laatua, kun osaa perustella asiansa toisen ihmisen näkökulmasta.
Oma ymmärrys oli jo ensimmäisessä työkokouksessa vaikeuksissa, kun koin epäreiluksi ne perustelut yläaste-lukion sijainnista, joissa maalattiin uhkakuvia nuorten käyttäytymisestä. Asioita, joita voi tapahtua tai olla tapahtumatta. Asioita, joihin täytyy joka tapauksessa puuttua ja vaikuttaa, enkä näe, että nuorten eristäminen olisi asian edistämistä parempaan suuntaan. Se olisi jopa ongelmien piilottamista silmiltä.
Hymähdin itselleni. Täytyyhän minun äitinä ymmärtää muiden vanhempien pelot. Emmehän me voi rakentaa hyvää ja turvallista kouluympäristöä minnekään, jos näitä uhkakuvia ei huomioi, niihin ei varaudu tai etsi ehkäiseviä ratkaisuja, esimerkiksi päihteiden käytölle, kiusaamiselle tai ajoturvattomuudelle.
Aina on hyvä katsoa peiliin ja siksi tuo Kierkegaardin ajatelma on minulle kovin tärkeä. Seuraavassa puheeni.
Hyvät valtuutetut ja viranhaltijat! Kiitän valtuustoa luottamuksesta!
”Jos haluaa todella auttaa jotakuta pääsemään eteenpäin, on lähdettävä sieltä, missä hän oikeasti on – ja aloitettava siitä. Tässä on koko auttamisen taidon ydin. Jos ei tähän pysty, on turha kuvitella voivansa auttaa ketään.
Auttaakseen toista on ymmärrettävä enemmän kuin hän – mutta ennen kaikkea on ymmärrettävä, mitä hän itse ymmärtää ja missä hän menee. Ellei tätä ymmärrystä ole, oma viisaus ei hyödytä toista lainkaan.
Jos silti yritän korostaa omaa osaamistani, teen sen ylpeydestä tai halusta tulla ihailluksi – en siksi, että oikeasti haluaisin auttaa.
Kaikki aito auttaminen alkaa nöyryydestä. Auttajan on ensin asetuttava autettavan rinnalle, ei yläpuolelle. Hänen on ymmärrettävä, että auttaminen ei ole vallankäyttöä vaan palvelemista.
Että se ei ole määräämistä vaan kärsivällisyyttä. Että se vaatii kykyä kestää hetkiä, jolloin ei itse ole oikeassa – ja jolloin ei ymmärrä, mitä toinen kokee tai ajattelee.”
Tämän ajatelman on muotoilu Soren Kierkegaard parisen sataa vuotta sitten. Ajatelmassa puhutaan auttamisesta, mutta ajattelen sen sopivan hyvin myös toimintaamme luottamustehtävissä.
Tänään teemme tärkeät valinnat kunnanhallitukseen ja lautakuntiin. Kaikissa näissä luottamustoimissa teemme työtä Leppävirran hyväksi, eräänlaista auttamistyötä päättäjinä
Luottamushenkilöjärjestelmän suurin anti on se, että edustamme kukin erilaista näkökulmaa.
Olemme Leppävirran kyliltä sekä kirkonkylältä. Olemme yrittäjiä tai työntekijöitä yrityksissä tai jostain syystä työelämän ulkopuolella. Teemme työtämme leppävirtalaisissa yrityksissä tai pendelöimme muualle. Me olemme itse eri ikäisiä, meillä on eri ikäisiä lapsia ja nuoria. Elämme yksin tai osana suurta perhettä. Yksi pelaa lentopalloa, toinen laulaa kuorossa.
Mikään näkökulma yksin ole ainoa oikea, mutta yhdessä ja yhteensovitettuna näkökulmat voivat olla paras Leppävirta meille kaikille. Näin voimme päästä käsiksi kunnan pitovoimaan ja olla vetovoimainen myös ulospäin.
Politiikkaan kuuluu keskustelu, väittely ja eri asioista äänestäminen.
Näen tärkeänä, että kukin teistä kuuntelee viranhaltijoiden valmistellut esitykset ja sen tiedon, mikä virkavastuulla meille annetaan.
Toivon valtuutetuilta malttia koota lisätietoa, kuulla asukkaita ja rohkeasti ottaa kantaa siihen asiaan, jota kulloinkin käsittelyssä on.
Edellytän valtuuston puheenjohtajana sitä, että toista maltetaan kuunnella, ilman välihuutoja.
Jokaisen näkemystä ei tarvitse hyväksyä, mutta jokainen ansaitsee yrityksen ymmärtää. Jokaisen pohdittu näkemys ansaitsee kunnioittavan kuulemisen.
Jos olemme valintojen äärellä, niin sitten päätetään ja tarvittaessa äänestetään. Ja sen jälkeen eletään päätöksen mukaisesti.
Tärkeintä on, että katsotaan aina eteenpäin.
Anne Aholainen 
Jätä kommentti