Nuorten syrjäytymisestä ja säästöistä

”Merkittävin paikka ennaltaehkäiseville toimenpiteille olisi jo kouluiässä. Näistä kuitenkin usein säästetään ja tuloksena vaikeudet siirtyvät nuoren itsenäistymisvaiheeseen.”

Savon Sanomat (17.10.2018) ja Warkauden Lehti (18.10) julkaisivat mielipidekirjoitukseni:

Säästöt johtavat nuorten syrjäytymiseen

Ammattioppilaitosten leikkaukset ja säästöt sopivat huonosti siihen, mitä tiedetään yhteiskunnan kipeimmästä ongelmasta, nuorten syrjäytymisestä. Nuorten syrjäytyminen on monitahoinen ilmiö, jossa useat riskitekijät kasautuvat yhdelle henkilölle.

Jokaisen nuoren elämässä voidaan jäljittää se hetki, jossa olisi voitu estää ongelmien eskaloituminen. Me-säätiön tuottama tieto antaa viitteitä siitä, että riittävän aikainen vaihe olisi perheiden tukeminen jo ennen lapsen syntymää. Merkittävin paikka ennaltaehkäiseville toimenpiteille olisi jo kouluiässä. Näistä kuitenkin usein säästetään ja tuloksena vaikeudet siirtyvät nuoren itsenäistymisvaiheeseen.

Yksi kriittisistä hetkistä nuoren elämässä on se, mitä nuorelle tapahtuu peruskoulun jälkeen.  Toisen asteen koulutuksen tärkein tehtävä on opastaa nuoret ammatillisen uran alkuun ja pätevöittää heidät työelämään ja jatko-opintojen alkuun. Sen tulisi myös valmistaa nuorta työelämään, sen sääntöihin ja velvoitteisiin. Työnantajan vastuulle sysättynä tämä on liian myöhäistä.

Kyse on 15-19 -vuotiaista nuorista, jotka tarvitsevat aikuisen kannustavan tuen päästäkseen eteenpäin. Erityisesti ammattioppilaitoksessa olevalle nuorelle opettaja voi olla ensimmäinen aikuinen, joka antaa kannustavan palautteen opiskelusta ja opastaa eteenpäin. Opettajan yhteiskunnassa kiinni pitävä tehtävä toteutuu vain, jos hänellä on päivittäinen kosketus nuoreen.

Kannatan oppivelvollisuuden pidentämistä kattamaan toisen asteen opiskelun. Toisen asteen opiskelun tulee olla maksutonta ja opiskelun tulee tapahtua joko oppilaitoksessa tai työharjoittelussa. Koulutukseen kohdistuvat leikkaukset on peruttava.

Mielipidekirjoitukseen johtaneet huomiot:

1. ”All this time I was finding myself and I didn´t know I was lost”, lauletaan edesmenneen muusikon Aviciin kappaleessa. Harvemmin nuori ihminen kaiketi ajattelee, että nytpä minä olen syrjäytynyt ja tarvitsen tähän aikuisen apua. Vapaus vaan maistuu hyvältä ja kerranhan täällä vain eletään.
2. Oma lukunsa ovat huonot kortit jo syntyessään saaneet nuoret. Puhumattakaan heistä, jotka ovat joutuneet kokemaan yksinäisyyttä tai kiusaamista. Meillä peruskoulu on perinteisesti tasannut eriarvoisuutta ja antanut mahdollisuuden kaikille edetä opintoihin. Paljon puhutaan yksilölähtöisyydestä ja varhaisesta tuesta. Pitääkö tämä enää paikkaansa? Itähelsinkiläinen opettaja: ”Tasa-arvoinen peruskoulu on vitsi. Koulutus ei ole kaikille ilmaista, laadukasta ja lasten ihmisoikeuksien arvoista.” (Helsingin uutiset 17.4.2018). Jos lapsen kohdalla ei peruskoulussa onnistuta kompensoimaan huonoja lähtökohtia, niin miten se voi onnistua etäopinnoissa ammatillisessa oppilaitoksessa.
3. Yle uutisoi 25.9.2018 ammattioppilaitosten tekemistä säästöistä, jotka johtuvat oppilaitosten rahoituksen pienenemisestä. Lukujärjestykseen on ilmestynyt lisää itsenäistä opiskelua. Haastateltu opettaja on huomannut, että monelle se merkitsee hengailua kaupungilla tai tietokoneella pelaamista kotona. Niin paljon kuin uskonkin Suomen nuorisoon, niin harvalla 16-vuotiaalla on vankka sisäinen motivaatio itsenäiseen etätyöskentelyyn. Työelämään liittyviä velvoitteita täytyy opiskella ja ne opitaan tulemalla kouluun kello 8 ja tekemällä kotityöt.
4. Helsingin Sanomat 21.10.2018  Opettajat kertovat karua tarinaa. Huomaan, että mekaaninen oppivelvollisuuden pidentäminen ei riitä. Opiskelussa täytyy olla porrastusta niin, että heikommin mukana pysyvät saadaan samalle viivalle nopeammin etenevien kanssa. Tämäkin vaatii läsnäolevaa opettajaa. Ja mitä tapahtuu heille, joista ei valitsemaansa ammattiin ole? Pitäisikö alanvaihtoon ohjaavaa työhön panostaa vielä toisen asteen opintojen alussa, ja entä vanha kunnon kymppiluokka?
5. Oma huomio noin 7 vuoden takaa. Istuin erään hankkeen ohjausryhmässä. Hankkeessa työllistettiin työharjoittelun kautta nuoria. Yrittäjät pöydässä purkivat huoltaan. Heillä oli kokemus siitä, että monen heille tulleen nuoren kanssa piti lähteä aivan alusta opettelemaan työelämän sääntöjä: työhön tullaan sovittuun aikaan tai omaa lomaa ei voi ottaa kesken kaiken. He kysyivät, että onko kasvatus todellakin heidän vastuullaan? Nyt juuri, kun keskustellaan irtisanomissuojan heikentämisestä, palaa tämäkin keskustelu aivan uudessa valossa mieleen.

Summa summarum: Sen minkä väärästä kohtaa säästää, tulee eteen suurempana inhimillisenä sekä taloudellisena kustannuksena. Miten meillä voi olla tällaiseen varaa?