Peruskoulu on suomalainen menestystarina

Jos minulle annettaisiin tehtäväksi valita yksi asia suomalaisesta yhteiskunnasta, se olisi ehdottomasti suomalainen peruskoulu. Mielestäni peruskoulussa parhaimmillaan toteutuvat  lasten tasa-arvoiset lähtökohdat tavoitella omaa ammatillista polkua sekä kasvu yhteiskunnan aktiiviseksi kansalaiseksi.

”Uudistusten toteuttaminen uhkaa jäädä puolitiehen, kun samanaikaisesti resursseja vähennetään. Uudistuksista toteutetaan ne, joilla pystytään perustelemaan säästöt. Seurauksena on se, että opetussuunnitelmaan tukeutuen siirrytään suurempiin yksiköihin ja luokkakoot kasvavat.”

Pidemmän aikaa minulla on ollut huoli tästä kruununjalokivestä. Peruskoulu on ollut jatkuvalla säästökuurilla 1990- lamasta asti. Resurssien vähenemisen rinnalla koulua on yritetty uudistaa. Mutta oletteko kuulleet, että uudistamistyöhön, kuten uusien työtapojen omaksumiseen tai koulutukseen, olisi suunnattu resursseja? Onko jollakulla muistikuvaa uutisesta, jossa julistettaisiin koulutukseen satsattavaksi merkittävästi lisää varoja?

Tulevaisuuden haasteet ja niihin vastaaminen

Peruskoululle ladataan suuret odotukset vastata tulevaisuuden haasteisiin.

Yksi esimerkki on digiloikan toteuttaminen. Ei riitä, että opettajille ja oppilaille isketään tabletit kouraan ja todetaan digiloikka tehdyksi. Toinen esimerkki on poikien motivointi koulunkäyntiin ja peruskoulun jälkeiseen jatko-opintoihin. Tällä hetkellä nuorista miehistä viidennes jää peruskoulun varaan ammatillisen koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Poikien ja tyttöjen koulumenestyksen eriytyminen on ollut nähtävissä jo vuodesta 2005. Nuorten miesten syrjäytyminen on noussut yhteiskunnalliseksi ongelmaksi.

Uudessa opetussuunnitelmassa näihin haasteisiin on pyritty vastaamaan. Opetussuunnitelmassa on tuotu hyviä elementtejä opetukseen uusien taitojen luomiseksi: oppiaineiden yhteisiä projekteja, erilaisten oppimistyylien tukemista ja asioihin perehtymistä lapsen omien kiinnostuksen aiheiden näkökulmasta.

Uusien teknologioiden ja toimintatapojen uudistaminen vaatii kuitenkin aika- ja taloudellisia resursseja sekä johtamista. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että arjessa vastaan tulevia ongelmia ratkaistaan ja uutta opetustapaa muokataan yhdessä johdon ja opettajien kesken.

Onko tasa-arvoisesta koulutuksesta tulossa vitsi?

Helsinkiläinen opettaja Elina Tuomi nosti esiin peruskoulun kohtaamat ongelmat, todeten, että tasa-arvoinen peruskoulu on vitsi. (valitettavasti tilaajille) Hän kertoi, että opettajat ovat kiireisiä eivätkä ehdi toteuttamaan uuden opetussuunnitelman ja lain henkeä. Syinä ovat koulutusleikkaukset, kasvavat luokkakoot, oppilaiden ja väestön kiihtyvä muutos ja opettajien vaihtuvuus.

Tämä on peruskoulun tarinaa suuren kaupungin ympäristöstä. Eri puolilla Suomea on varmasti erilaisia tilanteita ja haasteita. Peruskoulun tulisi kuitenkin tarjota tasa-arvoinen lähtökohta riippumatta siitä, missä lapsi koulunsa käy – ja tämä ei taida toteutua.

Uudistusten toteuttaminen uhkaa jäädä puolitiehen, kun samanaikaisesti resursseja vähennetään. Uudistuksista toteutetaan ne, joilla pystytään perustelemaan säästöt. Seurauksena on se, että opetussuunnitelmaan tukeutuen siirrytään suurempiin yksiköihin ja luokkakoot kasvavat.

Opetussuunnitelman ajatus jää puolitiehen myös siinä, että lisätään lapsen ja nuoren itseohjautuvuutta tavalla, johon hän ei ikätasonsa perusteella ole valmis. Kun säästöjen kohteena ovat koulun käynnissä tsemppaavat avustajat, ei lapsi saa tukea oppimisvaikeuksiinsa ajoissa tai koulukiusaamiseen ei saada otetta. Itseohjautuvuus ei saa tarkoittaa kelkasta tipahtamista.

Ratkaisuja 

On selvää, että koulua ei uudisteta säästöillä. Uudet toimintatavat täytyy aina resurssoida niin ajallisesti, työmäärällisesti kuin taloudellisesti. Yllä mainitussa artikkelissa kuvataan ratkaisuja, joita peruskoulun pelastamiseksi tulisi tehdä. Mielestäni ne tulisi ottaa vakavasti:

1. Vieraskielisten koululaisten määrä on suuri osassa peruskouluja. Kun Suomen kielen osaaminen painottuu opetuksessa, tämä joukko tarvitsee enemmän kielenopetusta ja samalla huomiota pysyäkseen opetuksessa mukana. Valmistavia luokkia tulisi olla enemmän, toisaalta Suomen kielen merkityksen rinnalla tulisi tukea tekijöitä, jotka kohottavat opiskelumotivaatiota. Vierankielisten koululaisten määrät tulisi huomioida jo asuntopolitiikassa – meillä on puhuttu asuinalueiden eriytymisen ehkäisystä jo vuosikymmeniä, vieraskielisten osuuden kasvu lisää tämän keskustelun tarvetta.
2. Oppilaiden erityisen tuen tarpeet ja niiden resurssointi tulisi olla huomioitu varhaisessa vaiheessa. Näistä säästäminen kostautuu lapsen kasvaessa ja voi heijastua kokonaisen luokan oppimisrauhaan.
3. Ryhmäkoot pitää olla hallittuja. Sillä on suoravaikutus luokan vointiin. Meillä maaseudun kunnissa ajankohtaista on harveneva kouluverkko. Koulun lakkautus ei saisi johtaa toisen koulun ryhmäkoon kasvamiseen.
4. Opetussuunnitelman toteuttamisessa tulisi pitää järki kädessä. Mitä oikeasti vaaditaan uusilta tiloilta tai jatkuvalta arvioinnilta? Tärkeintä tulisi olla oppilaiden kohtaaminen ja tukeminen arjessa.
5. Edestä johtaminen on tärkeää. Esimiehet johtavat omalla esimerkillään myös uusien toimintatapojen käyttöönotossa. Mielestäni tämä tarkoittaa myös sitä, että pysädytään tarkastelemaan arjessa syntyviä pulmatilanteita tai tulkintoja. Pitäisi varmistaa, että henkilökunnasta jokainen pääsee eteenpäin uuden omaksumisessa. Helsingin Sanomien artikkelissa esitellään tutoropettajan malli digiloikan avustamisessa.
6. Pitäisi määrittää vähimmäistaso sille, mitä tarvitaan koulun välineistöltä digitalisaation edistämiseksi. Kouluissa on isoja eroja varustelun määrissä.
7. Valtionavun kunnille koulutuksen järjestämiseksi sekä uusiin vaatimuksiin vastaamiseksi on pysyttävä tasoltaan sellaisena, että koulusäästöihin ei kunnissa ole tarvetta.

Meidän on pidettävä kiinni tasa-arvoisesta, kaikille tarkoitetusta, peruskoulusta, ja kehittävä sitä uudelle tasolle. Suomalaista menestystekijää ei ole syytä päästää rapautumaan.