Sosiaali- ja terveydenhuolto ja samalla ikääntyvien palvelut ovat murroksessa. Syitä on useita, mm. ikääntyneiden määrän kasvu, hoitohenkilökunnan jaksaminen ja riittäminen sekä teknologian uudistuminen ja sen mahdollisuudet. Meillä on myös kasvavaa tietoa vanhuuden ajan toimintakyvystä sekä liikkuvan elämäntavan omaksumisen tärkeydestä – jos ei lapsena niin viimeistään keski-ikäisenä.
”Olen pohtinut, pakeneeko ”omassa kodissa” asumaan pystymisen raja kokoajan kauemmas niin, että kotona ollaan sellaisessakin tilanteessa, joka ei ole turvallista ihmiselle itselleen. Onko syntynyt, jopa vaarallinen eetos ”omassa kodissa selviämisestä” loppuun saakka? Jos ei pysty selviämään, niin menettääkö silloin oikeuden omaan kotiin? Eikö myös palveluasumisen piiriin päästyään pääse kotiin?
Anne Aholainen, kuntavaaliehdokas (sd.)
Olen aiemmin jo kirjoittanut ikääntyvien palveluista. Haluan vielä tiivistää huoleni kohteena olevat asiat. Samalla pohdin myös sosiaali- ja terveyspalveluiden ja uuden sote-keskuksen suuntaa.
Huoltosuhteen muutoksesta on puhutaan huolestuneena ja tottakai se huolta herättää. Seniorikansalaisemme ovat kuitenkin kullanarvoinen voimavara arjessa ja tästä meidän pitäisi puhua enemmän. Jos mietin omia vanhempiani – en tiedä, kuinka selviäisin omasta arjestani ilman heitä. Henkinen velka kasvaa, ja toivon, että aikanaan on minun vuoroni tukea heitä ja olen siihen valmis. Mutta nyt niihin lupailemiini nostoihin:
Omassa kodissa pärjääminen – Mikä on oma koti?
Iäkkäiden asumisesta puhuttaessa ainoana oikeana kotina iäkkäille pidetään usein ”aikuisiän” kotia. Siis sitä paikkaa, jossa on asunut töissä ollessaan ja eläkkeelle siirtyessään. On tärkeää, että tässä kodissa voi elää niin pitkään kuin vain pystyy. Olen pohtinut, pakeneeko tämä pystymisen raja kokoajan kauemmas niin, että kotona ollaan sellaisessakin tilanteessa, joka ei enää ole turvallista. Onko syntynyt, jopa vaarallinen eetos ”omassa kodissa selviämisestä” loppuun saakka? Jos ei pysty selviämään, niin menettääkö silloin oikeuden omaan kotiin? Eikö myös palveluasumisen piiriin päästyään pääse kotiin? Itse ajattelen, että koti on kaikkien oikeus, myös silloin, kun joutuu turvaamaan enemmän palveluihin ja muihin ihmisiin.
”Omassa kodissa” asuminen on aina inhimillisempää
Onkohan se oikeasti noin, jos muistisairas henkilö ei muista huolehtia itsestään? Minusta sen on jonkinasteinen loukkaus hoivan henkilöstöä kohtaan, jos ajatellaan, ettei palvelukodissa asuminen ole lähtökohtaisesti inhimillistä. Jos asuminen on lainmukaisesti järjestetty, riittävällä henkilöstöllä ja hyvällä johtamisella, niin se on kyllä inhimillistä. Tämän tulee olla ainoa oikea pyrkimys ja tavoite.
Käytössä on vain palveluketjun kaksi päätä – välimalleja tarvitaan!
Ihmiset täytyy saada oikea-aikaisesti tarpeensa mukaisen asumisen piiriin. Tähän tarvitaan etäpalveluja, jotta kotihoidon henkilöstön resursseja vapautuu tarvitsijoille. Tarvitaan kevyemmän tuen palvelukoteja, jotta vaihtoehtoja on ennen ympärivuorokautisen hoivan palvelukoteja. Tämä on huomattu ikääntyneiden palveluissa Leppävirralla ja töitä on alettu tekemään. Etäpalveluiden saamisessa käytäntöön on oma haasteensa, jos henkilöstöä ei saada innostettua niitä käyttämään. Hyötyjä täytyy tehdä näkyväksi ja osaamista täytyy kehittää pitkin matkaa! Kyse on toimintakulttuurin muutoksesta ja muutos vie aikansa.
Ikääntyviä itseään kannattaisi osallistaa erityisesti välimallin asumisen suunnitteluun. Tämä asuminen nimittäin kilpailee sen ainoan oikean ”oman kodin” kanssa. Mikä tekee kodin ja mikä saisi uuteen paikkaan muuttamaan? Asiakasarvo ja -ymmärrys on jotain, mitä julkisissa palveluissa ei aina jakseta miettiä. Nyt kuitenkin täytyisi, että saataisiin ihmiset oikeaan paikkaan oikeassa vaiheessa.
Vuodeosastopaikkojen venttiilit – perusterveydenhuollon yhteistyön dilemma
Asiakkaiden kävijämäärissä näkyy vähenevä muutos sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa seuraavan kymmenen vuoden aikana – kaikissa muissa palveluissa paitsi vuodeosaston potilasmäärissä, jossa sen on arvioitu kasvavan. Edellisen sote-uudistuksen aikaan määritettiin, että Leppävirralle riittää 25 vuodeosastopaikkaa. Tätä ennakoiden Kysterin palveluissa vähennettiin vuodeosastopaikkoja tämän vuoden alusta. Minä näen tässä hankalan yhtälön. Yhtälön ratkaisuun on keinoja ja näitä asioita myös vanhuspalvelustrategia 2021-2022 nosti esiin. Näiden pitäisi olla olemassa yhtälön ratkaisuun:
- Tehostetussa palveluasumisessa pitäisi olla tilaa tai lisäpaikkoja, jotta vuodeosaston pitkäaikaispotilaat voitaisiin siirtää sinne. Leppävirta on ilmoittanut, että tehostettua palveluasumista ei lisätä – eli tilaa pitäisi saada nykyiseen määrään.
- Kotisairaalatoiminta auttaa siinä, että potilaiden kuntoutumisesta voidaan huolehtia kotona. Tämä edellyttää kotisairaalatoiminnan sekä kotihoidon saumatonta yhteistyötä – lupaava kehitystyö on tässä alussa.
- Välimallin ollaan tekemässä parhaillaan. Muutostoimet on käynnistetty. Tämän vaikutuksia odotellaan.
- Perusterveydenhuollon yhteistyötä vuodeosastopaikkojen suhteen pitäisi tehdä erityisesti Varkauden kanssa. Tämä olisi tärkeää siksi, että mikäli vuodeosastopaikkoja tarvitaan yli paikkamäärän, niin ”vuotaminen” voitaisiin kompensoida Varkauteen. Nyt yhteistyö tehdään Pielaveden kanssa, koska perusterveydenhuollon palvelut järjestää seitsemän kunnan Kysteri.
Sinänsä muutos on tarpeellinen, mutta en voi välttyä siltä ajatukselta, että vuodeosasto 2:n sulkeminen oli ennenaikainen teko. Näissä muutostöissä on siis kiirehdittävä ja toivon todella, että sote tällä kertaa toteutuu järkevän yhteistyön suunnittelemiseksi naapurikuntien kanssa.
Hyvää viikkoa teille kaikille!
Anne Aholainen 
Vastaa