Ei luovuta nuorten työllistämisestä

”Lama-aika kolmekymmentä vuotta sitten vaikutti nuorten aikuisten työllistymiseen ja ensimmäisten vuosien työuran repaleisuuteen. On ammatillisen kasvun kannalta onnetonta, jos koulutuksen jälkeiset vuodet kuluukin toimeentulotuella parempia aikoja odotellessa.”

Anne Aholainen, Blogiteksti 14.3.2021

Kirjoituksessa nostan esille ensimmäisten työkokemusten merkitystä matkalla itsenäiseen aikuisuuteen. Nuorten mahdollisuutta päästä käsiksi työelämään kesätyön, harjoittelun tai tärkeiden ensimmäisten työjaksojen myötä on tuettava. Nämä ovat tärkeä osa tulevan ammatillisen identiteetin kasvua.

Heräte ongelmaan

Pääsin keskustelemaan nuorista pohjoissavolaisista koostuva ryhmän kanssa.

Olimme sitä ennen kansalaisjärjestöjen ja nuorten kanssa toimivien ammattilaisten kanssa koonneet osatekijöitä, joihin täytyy pureutua lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Olimme löytäneet kuusi osa-aluetta: osallisuuden edistämisen, yksinäisyyden vähentämisen, vanhemmuuden tukemisen, päihteiden käytön ehkäisyn ja mielenterveyden edistämiseen, oireiden varhaisempaan tunnistamisen ja toimivan palvelujärjestelmän. Ensimmäiset toimenpiteet pitäisi tehdä arjessa – kodeissa, päiväkodeissa ja kouluissa. Jotain meiltä vielä puuttui ja se oli nuorten oma ääni.

Nuoret valaisivat omalta osaltaan tilannetta tuoden ratkaistavat asiat lähemmäksi kuvaten koronavuoden tilannetta. Kuuntelin pala kurkussa, kun ajatukset epävarmasta tulevaisuudesta tulivat esille. ”Kun valmistun, niin saanko tässä tilanteessa mitään työtä.” ”Mistä tiedän, mitä tulevaisuudessa pitää osata, jos en pääse harjoitteluun.”  ”Jos kesätyöt jää taas väliin, miten rahoitan opinnot.” ”Ystäviä on kova ikävä.”

Lamanuoren ysärimuistot eivät kultautuneet

Osaan hyvin kuvitella, miltä nuorista tällä hetkellä tilanne vaikuttaa. Olen itse 90 -luvun alun laman nuori. Muistan hyvin yhteiskunnan epävarmuuden työttömyyden lisääntyessä ja pitkittyessä. Omassa perheessäni ei pahimpia laman seurauksia koettu, mutta koin ympärillä tapahtuvan yhteiskunnan polarisoitumisen hyvin raskaasti.

Itselleni iskostui tuolloin epäily siitä, takaako opiskelu välttämättä sellaista nousujohteista ja turvallista työuraa, joka aiemmilla sukupolvilla oli edessään. Olen itse elänyt työelämän risteyksessä, jossa vanhempien sukupolvien luottamus koulutukseen ja oma kokemus työelämän epävarmuudesta ja osaamisen jatkuvasta muutoksesta, ovat törmänneet.

Lama-aika kolmekymmentä vuotta sitten vaikutti nuorten aikuisten työllistymiseen, tulevaisuuden uskoon ja ensimmäisten vuosien työuran repaleisuuteen. On ammatillisen kasvun kannalta onnetonta, jos koulutuksen jälkeiset vuodet kuluukin toimeentulotuella parempia aikoja odotellessa. Lamavuodet ovat tehneet tämän päivän viisikymppisistä kiitollisia työelämän puurtajia, mikäli ovat työelämän syrjään päässeet kiinni.

Hieman laman lapsista ja koululaisista

Laman jälkeen tehdyt tutkimukset hätkähdyttävät. 90-luvun alussa monen lapsen ja nuoren elämä mullistui kodeissa, päiväkodeissa ja kouluissa. Kannamme yhä edelleen tuolloisia elämänkohtaloita ylisukupolvisen huono-osaisuuden ja aineellisen köyhyyden periytymisen muodossa. Pitkä aika ei ole siitäkään, kun vielä kannoimme sota-ajan kokeneiden traumoja sukupolvelta toiselle. Vaikka sukupolvikokemukset eivät traagisuudessaan ole toisiinsa verrattavissa, tuottavat ne pitkäkestoisia vaikutuksia yli sukupolvien.

Yhtenä laman hoidon virheenä pidettiin koulujen kerhotoiminnan alasajoa ja nuorisotoimen resurssien pienentämistä. Kodeissa koettua epävarmuutta ei päässyt pakoon muualle kuin kaduille. Nyt sosiaalisesta kanssakäymisestä, vertaistuesta ja tukiverkosta on jouduttu luopumaan epidemian seurauksena. Harrastetoiminnot ovat kiinni sosiaalisen eristäytymisen nimissä. Ulkopuolelta nämä voivat tuntua mitättömiltä seurauksilta, mutta omakohtaisesti koettuna eristäytyminen voi musertaa.

Epävarmasta tulevaisuudesta siedettävämpää

Tähän päivään ja nuorten tilanteeseen palatessa, pohdin jatkumoa, joka koronavuoden seurauksena kenties lähtee liikkeelle. Oppivelvollisuuden laajeneminen, korkeakoulupaikkojen lisääminen sekä työllisyyspalvelujen parantaminen ovat tärkeitä edistysaskeleita nuorten syrjään jäämisen ehkäisyssä.  

Näiden lisäksi haluan nostaa esille ensimmäisten työkokemusten merkitystä matkalla itsenäiseen aikuisuuteen. Nuorten mahdollisuutta päästä käsiksi työelämään kesätyön, harjoittelun tai tärkeiden ensimmäisten työjaksojen myötä on tuettava. Nämä ovat tärkeä osa tulevan ammatillisen identiteetin kasvua.

Esitänkin, että kunnat käyttäisivät tälle vuodelle saatua koronatukea erityisesti nuorten kesätyöpaikkojen ja harjoittelupaikkojen tukemiseen. Tämä on tärkeä tulevaisuusteko, joka pidemmällä tähtäimellä tukee myös kuntataloutta työllisyyden paranemisen muodossa. Yrityksillä on tiukkaa, mutta rohkenen vedota siihen, ettei nuoria jätettäisi ilman ensimmäistä työmahdollisuutta. Työllisyyspalveluissa pitäisi olla esim. palkkatuen muotoja nuorten ensimmäisten työkokemusten saamisen tueksi.

On tärkeää, että tehdään epävarmasta tulevaisuudesta päivä kerrallaan siedettävämpää.

Kommentointi on suljettu.

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: