Aina voi yrittää ymmärtää

”Näen tärkeänä, että kukin teistä kuuntelee viranhaltijoiden valmistellut esitykset ja sen tiedon, mikä virkavastuulla meille annetaan. Toivon valtuutetuilta malttia koota lisätietoa, kuulla asukkaita ja rohkeasti ottaa kantaa siihen asiaan, jota kulloinkin käsittelyssä on. Edellytän valtuuston puheenjohtajana sitä, että toista maltetaan kuunnella, ilman välihuutoja. Jokaisen näkemystä ei tarvitse hyväksyä, mutta jokainen ansaitsee yrityksen ymmärtää. Jokaisen pohdittu näkemys ansaitsee kunnioittavan kuulemisen.”
– Anne Aholainen, puheenvuoro valtuuston puheenjohtajaksi valinnan jälkeen 9.6.2025

Jatka lukemista ”Aina voi yrittää ymmärtää”

Lisääntyvä tarve ruoka-avulle ja äkilliselle avulle

Mietin muutama viikko sitten koronaepidemian ja poikkeustilan seurauksia. Olin työtehtävissäni käynyt läpi pohjoissavolaisia, apua verkossa tarjoavia, yhdistyksiä. Esimieheni sinnikkäästi puhui ruoka-avun merkityksestä ja sen tarpeen kasvusta.

”Matalan kynnyksen tuen ja äkillisen taloudellisen avun tarve lähtee kasvuun lähitulevaisuudessa. Tässä tilanteessa erityisen merkityksen saa juuri ruoka-apu.”

Jatka lukemista ”Lisääntyvä tarve ruoka-avulle ja äkilliselle avulle”

Kenelle pätkätyöläinen potkaisee pallon työelämän parantamisesta?

Vapaiden valtakunta -kampanja määritteli pelisäännöt vapaudelle työelämässä: sellainen ihminen on todella vapaa, joka tulee toimeen palkallaan ja voi olla ylpeä siitä työstä, mitä tekee, eikä tule rangaistuksi työttömänä. Itseeni tämä sanoma kolahti. Katsokaa itse video – eikö olekin upea.

Jatka lukemista ”Kenelle pätkätyöläinen potkaisee pallon työelämän parantamisesta?”

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑