Valtuustoaloite: talouslukutaitoa ja -ymmärrystä lapsille ja nuorille

Tein tänään yhdessä 14 muun valtuutetun kanssa aloitteen talouslukutaidon ja talousymmärryksen opetuksen selvittämiseksi ja lisäämiseksi Leppävirran peruskoulussa, lukiossa sekä nuorten työllisyystoiminnassa.

”Yksi keinoista on lisätä lapsesta lähtien lasten ja nuorten talouslukutaitoa. Talouslukutaito tarkoittaa talouskielen ymmärtämistä, joka edesauttaa ja antaa pohjan talousasioiden oppimiselle. Lisäksi on avattava pikavippifirmojen sekä erilaisten luotonantajien toimintaa.”

Artikkelikuva: Pixabay, Aloitteessa käytetty tausta-aineisto Takuusäätiön kotisivuilta sekä Suomen Pankin julkaisu: talouslukutaito 2020 -luvulta.

Talouslukutaidot osana Leppävirran peruskoulu- ja lukio-opetuksen sisältöjä sekä nuorten työllisyyspalveluja

Vuonna 2018 Suomessa oli enemmän talousongelmaisia kotitalouksia kuin koskaan aikaisemmin. Maksumerkintähäiriöitä oli Suomessa 374 000 henkilöllä, mikä tarkoittaa 10% suomalaisesta aikuisväestöstä. Kotitalouksien velkaantumisaste oli 127,4%. Ongelma koskettaa erilaisia ihmisryhmiä: velkaantuneita on eniten nuorissa miehissä ja keski-ikäisissä naisissa.

Digitalisaation mahdollistamat uudet maksutavat sekä lainanannon palvelutarjonta helpottavat kiihtyvällä vauhdilla rahan käyttöä ja pirstaloi kokonaiskuvaa omasta taloudesta. Muutokset haastavat kaikkia väestönryhmiä, mutta erityisesti elämän nivelvaiheissa olevia: nuoria itsenäisyyden kynnyksellä sekä opintojen alkaessa, aikuisia erilaisissa haasteellisissa elämän vaiheissa sekä senioreja eläkkeelle jäätäessä.

Puutteellisesta oman talouden hallinnasta johtuvien ongelmien sekä taloudelliset että sosiaaliset kustannukset ovat yhteiskunnalle huomattavan korkeat. Tästä syystä olisi syytä tehdä kaikki mahdollinen, mikä estää ihmisiä toimimasta itselleen haitallisella tavalla.

Yksi keinoista on lisätä lapsesta lähtien lasten ja nuorten talouslukutaitoa. Talouslukutaito tarkoittaa talouskielen ymmärtämistä, joka edesauttaa ja antaa pohjan talousasioiden oppimiselle. Lisäksi on avattava pikavippifirmojen sekä erilaisten luotonantajien toimintaa.

Leppävirralla yrittäjyyden opiskelu on lähtenyt hyvin liikkeelle. Tähän on luontevaa lisätä talouslukutaidon ja näin talousymmärryksen osaamista – etenkin, kun kaikista ei tule yrittäjiä, mutta kaikki joutuvat aikanaan hallitsemaan omaa kotitalouttaan.

Tämän aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut haluavat kiinnittää huomiota talouslukutaidon lisäämiseen sekä talousosaamisen opetukseen Leppävirran peruskouluissa eri ikäluokissa sekä lukiossa. Otollisia paikkoja talousosaamisen lisäämiseen ovat myös kunnan tarjoamat tai ostamat työllisyyspalvelut nuorille. Samalla on syytä varmistaa, että muut leppävirtalaisten nuorten toisen asteen koulutuspaikat toteuttavat talouslukutaidon opetusta.

Allekirjoittaneet valtuutetut esittävät, että Leppävirran peruskoulussa ja lukiossa annetun talouslukutaidon opetuksen ajantasaisuus selvitetään. Samalla selvitetään mahdollisuudet lisätä taloudenhallinnan osaamista eri ikäryhmissä. Allekirjoittaneet esittävät myös, että talouslukutaidon ja -ymmärryksen lisääminen on osa kunnan tarjoamia tai ostamia nuorten työllisyyspalveluja.

Leppävirralla 17.6.2019

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: