Osallistuin Soisalo Seudun Duunissa-haasteeseen vuoden vaihteessa. Haastattelussa kerroin, että työssäni varmaa on epävarmuus. Työllä ei aina tunnu olevan merkitystä. Keinoni turhautumista vastaan on lukea iltaisin kirjoja teemoista, jotka asettavat asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
”Tähän pohdintaan saan lukemastani suurimman annin: muistutuksen siitä, mikä minulle elämässä on merkityksellistä. Ajattomassa maailmankaikkeudessa ja tapahtumien sarjassa koen, että elämän merkityksellisyys löytyy yhteisöstä ja omasta toiminnasta sen hyväksi.”
Olen aikoinani lukion fysiikan keskeyttänyt, mutta löysin tieni takaisin teoreettista fysiikkaa popularisoivien tutkijoiden, Stephen Hawkinsin ja Carlo Rovellin, ansiosta.
Haluanko siis lukea unilääkkeeksi jotain tylsää?
Näin 40-vuoden raja-aidan ylittäneenä mietin usein, millaisen elämän haluan elää ja millaisissa tilanteissa olen kokenut suurinta tyytyväisyyttä. Tähän pohdintaan saan lukemastani suurimman annin: muistutuksen siitä, mikä minulle elämässä on merkityksellistä. Ajattomassa maailmankaikkeudessa ja tapahtumien sarjassa koen, että elämän merkityksellisyys löytyy yhteisöstä ja omasta toiminnasta sen hyväksi.
Jokaisella meistä on lähimmäisensä, joiden hyväksi toimiminen tuottaa merkityksellisyyttä. Jokainen toimii omien voimiensa ja kykyjensä mukaan. Toisilla voimat riittävät oman perheen pyörittämiseen ja toiset taas yrittävät pelastaa maailmaa. Jokaisella on oma juttunsa – ja se riittää.
Välillä liikkeelle on lähdettävä itsestään. Aina ei voi olla vahvin vaan on myös uskaltauduttava toisten armoille. Toiset meistä tarvitsevat enemmän aikaa omien akkujen lataamiseen. Ajattelen kuitenkin, että merkityksellinen elämä syntyy resonoidessamme edes välillä suhteessa toiseen ihmiseen – tai miksipä ei, vaikka suhteessa lemmikkiin. Siksi toivon, ettei kukaan joutuisi olemaan yksin vaikealla hetkellä tai liian pitkään, ellei oikeasti niin halua.
Vaikutuspiiriään voi laajentaa voimien ja kykyjen mukaan: kylä, vapaaehtoistyö tai maailma. Oma piirini on jatkuvasti elävä verkosto. Välillä yritän hieman liikaa ja tarvitsen muistutuksen tärkeimmästä yhteisöstä, jossa minun olemassa olollani on eniten merkitystä – omasta perheestäni. Sen voidessa hyvin voin tehdä enemmän myös laajemman yhteisön hyväksi.
Tulevaisuuden kannalta lienee tärkeää, että arjen toimissa syntyy enemmän hyvää kuin huonoa. Ihmisiähän me olemme ja välillä toimimme typerästi. Jos kuitenkin päivän päättyessä jään toimissani plussan puolelle, niin voin olla tyytyväinen kosketuksestani elämän virtaan.
Olen huomannut merkitykseni konkretisoituvan äitinä, lasten harrastehuoltajana, kanttiinin tätinä, työkaverina tai kyläläisenä. Merkitys näkyy ehkä vain itselleni, mutta tiedän sen olleen seurauksiltaan positiivista. Tämä tuottaa itselleni suurinta tyytyväisyyttä.
Ehkäpä merkityksellinen elämä syntyy samoin kuin Rovellin kuvaama kvanttimekaniikan ilmiö, jonka mukaan elektroni konkretisoituu vain vuorovaikutuksessa jonkin muun kanssa, kuten lampunvarjostimen kanssa – muutoin sen olemassa olosta ei ole mitään varmuutta.
Kirjoitus on julkaistu Soisalon Seudussa 13.2.2020
Anne Aholainen 
Vastaa